apm

spaceapmapmapmapmapm

hemmail

sweden english



instruktor

KOULUTTAJIAMME:


Jyrki Korhonen

APM:n päävalmentaja Suomessa, vastuunaan erikoistumis kurssit. IBA:n valmentajakoulutus ja pitkä kokemus henkivartijan työtehtävistä eri maissa esim Suomessa, Venäjällä, Englannissa ja USA:ssa.

Henkilökohtainen henkivartija monelle julkkikselle kuten Bruce Willis, Geena Davis, Renny Harlin, Mika Häkkinen, Kirka sekä presidentit Clinton ja Jeltsin mm.

Johti venäläistä turvaryhmää Moskovassa 3 vuotta.

Ase asiantuntija joka on opiskellut oikeusoppia ja uskontotieteitä Helsingin yliopistossa.

6 vuotta ammattisotilaana

SWAT antiterroristi koulutus T.E.E.S.:ssä, USA:ssa 2001

 

Kai Salminen

APM aseiden erikoiskouluttaja Suomessa.

T.E.E.S. antiterroristi koulutus USA:ssa 2001.

Aikaisemmin kadettikoulussa, Suomen armeijassa.

 

Theodor Möller

Yksityistutkija, GPS navigoinnin, salakuuntelun ja kameravalvonnan asiantuntija mm.

Elektroniikka asiantuntija ja yli 20 vuoden asiantuntemus turva alalta.

 

Johan Karlsson

Henkivartija kouluttaja, erikoisala käsiraudoitus ja käsiaseet.

 

Jale Poljarevius

Päällikkö narkoottisten aineiden osastolla Tukholman poliisissa.

 

Michael Axell

Ruotsin pääkouluttaja virka aseen käytössä

Virka aseen kouluttajan kurssit Tukholman Poliisiopistosta

Koulutus vastaava Tukholman pistooliampumaliitossa

Kultamitali MM kisojen PPC ammunnoista (SPSF) 2005

Kultamitali EM kisojen PPC ammunnoista (SPSF) 2008

 

 


line
foot

Mail:mailto:info@apm-security.org